Aamusmoothie oman palstan vihanneksista

Kiva juttu, kun alkaa jo saada satoa palstalta. Mustakaali on jo kasvanut pienen palmunäköiseksi viuhkaksi ja sidesalaattiakin voi jo palstalta poimia. Näistä tein tänä aamuna smoothien. Smoothiessa on mustakaalin ja sidesalaatin lisäksi raaka-aineita, joita sattui jääkaapista löytymään. Smoothien valmistaminen on aika helppoa, sillä siihen voi soveltaa mitä erilaisempia raaka-aineita. Tekemisen myötä kehittyy myös makujen yhteensovittaminen, ainakin näin amatöörikokilta.

Tämän smoothien ainekset ovat:
* 4 lehteä mustakaalia (ryöpättynä)
* 1 avokado
* pieni sidesalaatti, noin (5-6 lehteä)
* sitruunasta puristettua mehua (loraus)
* Maustamatonta/rasvatonta jugurttia, sen verran että smoothiesta tulee lusikalla syötävää siis paksuhkoa. Voi tietysti olla löysempääkin.

Sekoita ainekset ainekset sauvasekoittimella tai tehosekoittimella.
Piristävänmakuinen smoothie, mutta jos haluat makeampaa, niin voit makeuttaa smoothien esimerkiksi hunajalla.

 

Kasvispizza

Mustakaali

Viime kesänä kasvatin puutarhapalstallani mustakaalia, joka tunnetaan myös nimellä palmukaali ja cavalo nero. Satoa sain sen verran, että siitä riitti pakastettavaksi myös talven varalle. Hyvä niin, sillä tuota mainiota herkullista raaka-ainetta  on harvoin kaupoissa saatavilla. Käytän sitä erilaisiin smootheihin, keittoihin, muhennoksiin ja pizzoihin. Tällä kertaa käytin sitä runsaasti kasvispizzaan.

Mustakaali

Tässä vielä ohje herkulliselle kasvispizzalle:

Kasvispizza

Ainekset

  • Pestoa tai tomaattikastiketta
  • mustakaalia (palmukaali, cavalo nero) tai lehtikaali (kale)
  • 2 tomaattia
  • 2 valkosipulin kynttä
  • herkkusieniä (säilöttyjä)
  • Muutama paprikan suikale
  • muutama capris
  • mozzarellaa
  • pizzamaustetta

Valmistus

Pizzapohja (2 pizzaa)

1 paketti hiivaa
2,5 dl haaleaa vettä (37 asteista)
1 tl suolaa
3 rkl oliiviöljyä
7-7,5 dl vehnäjauhoja

Hienonna hiiva kulhossa, lisää vesi, suola öljy ja puolet jauhoista. Vaivaa taikina sileäksi esim. sähkövatkaimella käyttäen siinä taikinakoukkuja ja lisää loput jauhot vähän kerrallaan. Nosta sileä taikina leivinalustalle ja alusta sitä voimakkaasti viiden minuutin ajan. Sen jälkeen anna sen nousta noin 1 tunti eli kunnes se on noussut kaksinkertaiseksi.

Sillä aikaa, kun taikina kohoaa, valmistele muut ainekset pizzaa varten.

Jos käytät tuoretta mustakaalia, niin revi siitä ensin paksut ruodit pois.  Kuulota/ hauduta sitä ja pilkottuja valkosipuleita hetken aikaa öljytyllä pannulla.

Jos taas käytät pakastettua mustakaalia, niin sulattele se ensin pannulla ja haihduta siitä enin vesi. Lisää öljyä ja pilkotut valkosipulit pannulla olevan mustakaalin sekaan ja kuulota/hauduta niitä pannulla tovi.

Viipaloi tomaatit, paprika ja mozzarella.

Kun taikina on kohonnut, jaa se kahteen osaan ja kauli pyöreitä pizzapohjia jauhotetulla leivinalustalla. Pohjat saavat olla korkeintaan 0,5 cm paksuja. Vanuttele taikinaa käsin. Pohjan pitäisin olla keskeltä ohuempaa kuin reunoilta. Pane pizzapohjat jauhotetuille pyöreille pizzapelleille halkaisijaltaan 30 cm tai uunipelleille. Peitä pohja tomaattikastikkeella tai valmiilla pestokastikkeella ja laita sen päälle haluamasi määrä ohjeessa lueteltuja muita aineksia. Paista 250 asteessa noin 15 minuuttia.

Mustakaalikeitto

MustakaaliSain viime kesänä naapuripalstan rouvalta mustakaalin taimen. Silloin ensimmäisen kerran  tutustuin tähän koristeelliseen tummaan kaaliin. Mustakaalia kutsutaan myös palmukaaliksi, sillä se muistuttaa hämmästyttävän paljon ”mini” palmua. Viime kesänä  tuosta yhdestä kaalista (kuva vasemmalla) riitti moneen ateriaan. Pitkin kesää katkoin siitä ulommaisia lehtiä syötäväksi ja syksyllä jäi hieman pakastettavaksikin. Tänä keväänä sitten innostuin itse kasvattamaan siemenistä mustakaalia, ja niitä on kahdessa kaalipenkissä yhteensä 12 kappaletta. Kaalimaata onkin sitten saanut vahtia, sillä kaaleistani on ollut kiinnostuneet fasaanit ja ehkä myös jänikset. Suojasin kaalipenkit risuaidalla, mutta eikös vaan kekseliäs herra fasaani päässyt aidan sisäpuolelle napostelemaan kaalinlehtiä. Onneksi vain muutamaa, joten voin olla huoletta, niitä riittää kyllä meillekin syötäväksi. Tänä vuonna olen jo valmistanut keittoa mustakaalista ja hyvältähän tuo maistui.

Mustakaalia kesällä 2014

Musta- eli palmukaali

Mustakaalikeitto

Mustakaalikeitto

Mustakaalikeiton ohje

Ainekset

  • mustakaalin lehtiä pari kourallista, ainakin 10 kpl
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 1 keskikokoinen sipuli
  • 1 porkkana
  • 1 peruna
  • Tuoretta timajamia ja rosmariinia
  • 0,25 dl oliiviöljyä
  • 1 purkki murskattua tomaattia
  • suolaa, pippuria, ripaus paprikamaustetta.
  • kasvislientä noin 1 litra. Jos käytät kasvisliemikuutiota keittoon, niin jätä suola pois. Itse käytän vähän suolaa ja jätin sen pois.

Valmistus

  • Revi mustakaalista paksut ruodit pois ja huuhtele kaali kunnolla. Laita kattilaan oliiviöljy ja sekoita joukkoon pilkotut sipuli, valkosipuli, porkkana ja peruna. Hauduta niitä noin 5 minuuttia.
  • Lisää joukkoon timjami ja rosmariini sekä pilkottu mustakaali ja hauduta vielä 5 minuuttia.
  • lisää kasvisliemi, tomaattimurska ja mausteet. Kiehauta, alenna lämpöä ja hauduta keittoa noin 30 minuuttia tai kunnes kaali on pehmennyt.

 Nyt syömään!

Puutarhapalstalla kesäkuussa

UnikkoPalstallani on viljelmien kasvu lähtenyt hyvin käyntiin lämpimän kevään ansiosta. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että kylmä kesäkuu on pysäyttänyt kasvun ainakin hetkeksi. Olemme silti jo ehtineet nauttia alkukesän sadosta. Erilaisista salaateista kuten side-, lehti- ja keräsalaateista olen tehnyt smoothie- ja salaattisekoituksia. Mustakaali on yllättävän nopeasti kasvanut ja valmistin siitä jo viime viikolla ensimmäisen mustakaalikeittoni. Laitan keiton reseptin blogiini myöhemmin. Perunastakin on saattanut jo tulla satoa,  mutta en ole niitä vielä nostellut. Kaikkien noiden edellä mainittujen lisäksi palstallani kasvaa myös (nyt tulee pitkä lista) kesäkurpitsaa, chiliä, tomaattia, purjoa, ruohosipulia, punasipulia, keltasipulia, valkosipulia, mangoldia, punajuuria, pensaspapuja, pinaattia, muutama mansikka, maa-artisokkaa, lehtikaalia ja tilliä. Oho, tulipas tästä pitkä lista. Tänä vuonna satsasin myös enemmän kukkiin. Kerron niistä sitten myöhemmin lisää.

Mustakaali, myös palmukaaliksi kutsuttu

Musta- eli palmukaalista näyttää tulevan runsas sato.

Lehtikaali

Myös lehtikaalin kasvu on päässyt vauhtiin.

image

Lehtipersiljaa

image

Ruohosipuli kukkii