Hei nyt tehdään leikkiruokaa, virkattu valkosipuli

Pienet lapsenlapseni alkavat olla siinä iässä, että osaavat jo leikkiä kotileikkejä. Innostuinkin tehtailemaan heille erilaista virkattua leikkisyötävää. Täältä netistä löytyy runsaasti ohjeita erilaisista vihanneksista, hedelmistä ja marjoista. Tällä kertaa virkkasin valkosipulin, josta en oikein kunnollista suomenkielistä ohjetta löytänyt. Tähän valkosipuliin löysin kuitenkin kivan englanninkielisen ohjeen , jota hieman muuntelin. Kurkkaapa myös virkkaamiani mansikoita.

Virkattuja valkosipuleita

Tässäpä virkatun valkosipulin ohje
Tarvitset:
Beigeä, kermanvalkoista ja (vihreää) puuvillalankaa
Virkkuukoukun nro 3 tai muu koko, riippuen langan paksuudesta.
Kanavaneulan t. parsinneulan

Tee ensin beigellä langalla ns. taikarengas ( katso www.instructables.com – sivulta, miten se tehdään.) eli laita langan pää kämmenellesi ja kierrä lanka kerran etu- ja keskisormesi ympärille. Koukkaa ylempi lanka sormien ja alemman langan välistä. Ota lanka koukulle ja vedä vielä kerran läpi. Virkkaa viisi kiinteää silmukkaa langanpään ja renkaan päälle. Kiristä langanpäätä tiukasti vetämällä rengas kireäksi.

Kerros 1:
Sulje rengas piilosilmukalla. Virkkaa jokaiseen renkaassa olevaan 5 silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa. Poimi aina silmukan molemmat reunat. Työssä on nyt 10 silmukkaa.

Vaihda kermanvalkoiseen lankaan.

Kerros 2:
Virkkaa kaksi kiinteää silmukkaa ensimmäiseen silmukkaan, yksi silmukka kolmanteen silmukkaan. Toista sama koko kerros. Työssä on nyt 15 silmukkaa.

Kerros 3:
Virkkaa 2 kiinteää silmukkaa, kolmanteen silmukkaan 2 kiinteää silmukkaa, toista koko kerros. Työssä on nyt 20 silmukkaa.

Kerros 4:
Virkkaa 3 kiinteää silmukkaa, neljänteen silmukkaan 2 kiinteää silmukkaa, toista koko kerros. Työssä on nyt 25 silmukkaa.

Kerros 5.
Virkkaa 4 kiinteää silmukkaa, viidenteen silmukkaan 2 kiinteää silmukkaa, toista koko kerros. Työssä on nyt 30 silmukkaa.

Kerros 6.
Virkkaa 5 kiinteää silmukkaa, kuudenteen silmukkaan 2 kiinteää silmukkaa, toista koko kerros. Työssä on nyt 35 silmukkaa.

Kerrokset 7-10
Virkkaa kerrokset 7-10 leventämättä (35 s)

Tässä vaiheessa voit jo solmia nurjalla puolella olevat aloituksen langan päät ( beiget ja valkoiset ) solmuun. Vedä langanpäät työn oikealle puolelle. Leikkaa langanpäät noin 1cm pituisiksi ja avaa esim. neulalla langan säikeet, niin että ne näyttävät valkosipulin juuren pätkiltä.

Kerros 11:
Aloita kaventaminen. Virkkaa 5 kiinteää silmukkaa, tee *kavennus eli koukkaa kahden seuraavan silmukan etureunat alakautta koukulle. Koukulla on nyt kolme silmukkaa. Kierrä lanka koukulle ja vedä koukku kaikkien kolmen koukulla olevien silmukoiden läpi. Toista koko kerros. Työssä on nyt 30 silmukkaa.

Kerros 12:
Virkkaa 4 kiinteää silmukkaa, tee kavennus*. Toista koko kerros. Työssä on nyt 25 silmukkaa.

Kerros 13:
Virkkaa 3 kiinteää silmukkaa, tee kavennus*. Toista koko kerros. Työssä on nyt 20 silmukkaa.

Kerros 14:
Virkkaa 2 kiinteää silmukkaa, tee kavennus*. Toista koko kerros. Työssä on nyt 15 silmukkaa.

Kerros 15:
Virkkaa 1 kiinteää silmukkaa, tee kavennus*. Toista koko kerros. Työssä on nyt 10 silmukkaa.

Virkkaa vielä pari kerrosta kaventamatta ja päätä langanpää.

Virkattu valkosipuli
Lopuksi ompele kermanvalkoisella langalla valkosipuliin ”sipuliurat”. Vedä lanka tiukasti valkosipulin juuresta nurjalta puolelta läpi sipulin päähän. Kiristä lankaa 1-2 näkymättömällä pistolla. Työnnä neula jälleen sipulin juureen, katkaisematta lankaa jne.. Tee sipuliin noin viisi uraa ja päätä lanka.

Tein myös itäneitä valkosipuleja, ja niissähän kasvaa tuo vihreä verso. Versot tein neulomalla i-cord – nauhaa.  I-cord ohjeet versoon löytyvät esimerkiksi täältä.

2 thoughts on “Hei nyt tehdään leikkiruokaa, virkattu valkosipuli

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s