Lapsen makkaravartiset lapaset

Tämän postauksen julkaisin ensimmäisen kerran jo yhdeksän vuotta sitten, jolloin innostuin neulomaan tyttären  tyttärelleni makkaravartiset lapaset. Makkaravartiset lapaset venyvät pituutta ja ovat mielestäni helpompi pukea lapsen päälle kuin normaalit resorivartiset lapaset. Lapaset ovat jo olleet pienokaisella käytössä, ja niiden päälle pukeminen oli tosiaan helppoa. Oletin myös että ne pysyvät paremmin käsissä, mutta onnistuipahan pikku neiti ravistelemaan lapaset päältä pois. Tosin se ei ihan helposti onnistunut, vaan kesti jonkin aikaa ennen kuin lapanen lähti kädestä.

Tässäpä teille lapasten ohje kuvien kera, vaikkapa innostuisitte tekin neulomaan. Mukavia neulontahetkiä!

Makkaravartiset lapaset Makkaravartiset lapaset lapselle

Makkaravartiset lapaset lapselle

Makkaravartiset lapaset 2-vuotiaalle.
Sukkapuikot nro 3 ja 3,5
21 silmukkaa =10 cm

1) Luo 3,5 numeron sukkapuikolle 40 silmukkaa.
2) Jaa silmukat neljälle puikolle, jokaiselle 10 silmukkaa.
3) Neulo 2 oikein 2 nurin joustinneuletta 10 kerrosta.
4) Neulo 6 kerrosta oikeaa neuletta.
5). Neulo 6 kerrosta nurin neuletta.
6) Toista 2) ja 3) -kohdat vielä kaksi kertaa.
7) Seuraavaksi neulo 2 kerrosta oikeaa.
8) Neulo seuraava kerros (3. krs.) oikein ja tee jokaisella puikoilla kavennus, siten että neulot 4 silmukkaa oikein, 2 silmukkaa oikein yhteen, 4 silmukkaa oikein. Toista sama jokaisella puikolla.
9) Neulo 4. kerros oikein
10) Neulo 5. kerros oikein ja tee jokaisella puikolla taas kavennus, siten että neulot 3 oikein, 2 silmukkaa oikein yhteen, 4 silmukkaa oikein. Toista sama jokaisella puikolla. Nyt työssä on yhteensä 32 silmukkaa eli 8 silmukkaa/ puikko.
11) Neulo vielä yksi kerros oikein.
12) Vaihda työhön puikot nro 3 ja neulo 2 oikein 2 nurin 10 kerrosta.
Nyt lapasen varsiosa on valmis.

Kämmenosa
Jatka nyt oikeaa neuletta 12 kerrosta.
13) Seuraavaksi tehdään peukalon kohta. Neulo I puikon silmukat ihan normaalisti, mutta sitten II puikolta ensin 2 oikein ja seuraavat 6 silmukkaa oikein erivärisellä langalla.
14) Siirrä erivärisellä langalla neulotut silmukat takaisin neulottavana olevalle puikolle ja neulo kerros loppuun. Jatka neulomista 14 kerrosta tai kunnes työn pituus on joustimesta alkaen laskettuna on noin 8 cm.

15) Aloita kärkikavennus:
Neulo I sekä III puikon alussa 1 oikein, tee ylivetokavennus (= nosta 1 oikein neulomatta, neulo 1 oikein ja vedä nostettu silmukka neulotun yli) ja neulo II sekä IV puikon lopussa 2 oikein yhteen, 1 oikein. Tee tällaiset kavennukset joka kerros kunnes työssä on jäljellä 8 silmukkaa. Katkaise lanka, pujota se loppujen silmukoiden läpi ja päätä hyvin.

Tee oikean käden lapanen peilikuvana vasemman käden lapaselle.

Peukalo
1) Poista apulanka ja poimi samalla silmukat puikoille aukon ala- ja yläreunasta.
2) Poimi pari kolme lisäsilmukkaa myös aukon päistä, kuitenkin niin ettei työhön tule reikäkohtia.
3) Jaa silmukat kolmelle tai neljälle puikolle. Itse poimin neljälle, mutta, ehkä kolmella on helpompi neuloa.
4) Neulo kunnes peukalo on melkein piilossa (noin 3 cm).
5) Tee kärkikavennus: kavenna 2 silmukkaa yhteen joka puikon alussa kunnes jäljellä on yhteen 6 silmukkaa. Pujota lanka näiden silmukoiden läpi.

Päättele lopuksi kaikki langanpäät tylppäkärkisellä neulalla työn nurjalle puolelle.

Tein nämä lapaset vähän alle kaksivuotiaalle. Saattavat olla reilut, mutta onpahan sitten kasvunvaraa 😊👌

Lisävinkkejä lapasen neulomiseen löytyy mm. punomo.fi -sivuilta.

Lankalaihis tavoite: – 5 kg vähemmän lankoja vuoden loppuun mennessä (2014)

  1. Virkattu lammas, 82 g
  2. Mukin lämmitin, 35 g
  3. Pipot, 370g
  4. Virkatut pöytätabletit, 443 g
  5. Virkattu kettinki ja pallot, 70 g
  6. Vauvan villakotelo, 315 g
  7. Kukonaskelkuvioinen iPad-kotelo, 90 g
  8. Virkattu kesäkassi, 284 g
  9. Virkattu verkkokassi, 60 g
  10. Virkattu aurinko, vauvan lelu, 30 g
  11. Lapsen tupsupipo, 80 g
  12. Lapsen makkaravartiset lapaset, n. 100 g

==============> yht. 1959 g ( jää 3041 g)