Askartele kaunis lankakuusi led kynttilän lyhdyksi

Lankakuusi led kynttilän lyhtynä

Hei vaan, nyt askartelemaan. Vuosi sitten julkaisin tämän postauksen, mutta ajattelin taas nostaa tämän esille, sillä nyt alkaa olla jo jouluaskartelun aika. Tein näitä lankakuusilyhtyjä viime vuonna useamman sekä itselleni että ystävilleni. Eri kokoisista lyhdyistä saa kauniin talviasetelman kotiin tai vaikkapa myös pihalle ja parvekkeelle.

Tässäpä ohje päivitettynä myös sinulle, jos vaikkapa innostuisit askartelemaan.

Tarvitset:

  • pahvia
  • tuorekelmua
  • liimaa (Erikeeper) tai kankaankovetusainetta
  • puuvillalankaa
  • kumikäsineet
  • purkin
  1. Tee pahvista haluamasi kokoinen kartio tai vaihtoehtoisesti käytä askarteluliikkeistä saatavaa styrox-kartiota.
  2. Kääri kartion ympärille tuorekelmua niin, että kartio peittyy.
  3. Laita purkkiin vettä ja Erikeeperiä, suhde 50/50
  4. Keri puuvillalankaa esim. golfpallon kokoiseksi keräksi ja upota se vesi-liima seokseen.
  5. Ala pyöritellä märkää lankaa kartion ympärille tasaisesti. Pyörittele lankaa niin, että se menee ristiin rastiin. Näin lyhty pysyy kasassa.
  6. Anna kuivua kovaksi.

Kun lankakuusi on kuivunut, irroittele se kartiosta.

Itse tein lyhdyn kierrätetystä puuvillalangasta. Purin vanhasta puuvillapuserosta langat. Kartion pahvi oli Prismasta saamaani pakkauspahvia. Jos kartion tekeminen on hankalaa, niin valmiita styrox-kartioita voit ostaa askartelukaupoista. Kovettamiseen käytin enimmäkseen Pawerpol – nimistä kankaankovetusainettä, mutta myös vesi-Erikeeper seosta. Pawerpolilla tulee kuitenkin kovempi pinta.

Idea lyhtyyn ja ohjeet löytyivät täältä

Kartion teko-ohjeen löydät myös täältä