Huopapallot kuin karamellit


Huovutettuja palloja

Kuusi vuotta sitten  tutustuin itselleni aivan uuteen käsityötekniikkaan, huovuttamiseen. Ensimmäisenä tein itselleni  huovutetut tossut, joista jo kirjoitinkin blogissani aiemmin. Huovuttaminen kiinnosti sen verran, että tutustuin neulahuovutukseen ja aloin pistellä ja pyöritellä huopapalloja.  Ensimmäinen huopapalloista tekemäni harjoitustyö oli pannunalunen.

Pannunalunen huovutetuista palloista

Innostuin tästä houvutuksesta niin, että etsin lankavarastostani kaikki huopuvat langan jämät ja tein niistä palloja. Pidemmän päälle huopapallojen pyörittäminen on aika turruttavaa hommaa, mutta silloin tällöin kun pyörittää muutaman pallon, niin huomaamatta niistä onkin jo kertynyt värikäs joukko eri kokoisia palloja kuin karamellejä, ja mikä parasta, langan pätkille saadaan uusi elämä.

Tässäpä vielä ohje huopapallojen tekoon

Tarvitset:

  • Huopapalloihin huovutusvillaa tai huopuvaa lankaa
  • Huovutusneulan
  • Paksuhkon aahtomuovinpalan neulahuovutuksen alustaksi
  • Marseille-saippuaa tai mäntysuopaa

Huopapallo huovutusvillastaHuovutettu pallo

  1.  Tee solmu huovutusvillan keskelle (yläkuva). Huomasin, että solmu nopeuttaa ja helpottaa pallon pyörittelyä, solmuidea  löytyi Pinterestistä.
  2. Pistele huovutusneulalla hahtuvaa solmun ympärille palloksi. 
  3. Kastele pallo kuumaan saippuaveteen ja pyöritä sitä käsissäsi tiiviiksi palloksi. Laita kumihanskat käteen, ettet polta näppejäsi. Kun pallo on tarpeeksi tiivis huuhtele palloa vuoroin kuumassa ja kylmässä vedessä. Laita pallo kuivumaan.

Huopuvasta langasta tehty huopapallo

Huovutettu pallo

Jos sinultakin löytyy huopuvia jämälankoja, niin voit myös tehdä niistä huovutettuja palloja. Kuvan pallo on tehty Dropsin huopuvasta Eskimo langasta samalla menetelmällä kuin yläkuvan huovutusvillasta tehty pallo.
Langan säikeitä voi avata esim. haarukalla.

Tonttuaskartelulla joulutunnelmaan

Joulun alla iskee askarteluinto ja mikäs sen paremmin luo joulutunnelmaa kuin itse askarrellut hiippalakkiset, pörröpartaiset tonttuveijarit. Idea kehittyi, kun selailin Pintersestin runsasta ideoiden aarreaittaa.

Joulutontut

Tässäpä ohje sinullekin. Sitten vaan askartelemaan. Käsityökopastasi varmaankin löytyy jämälankoja, joista tontut näppärästi syntyvät.

Näitä tarvitset
Tonttulakki: neulelankaa ja lankaan sopivat puikot, huopapallo tupsuksi tai pieni tiuku.

Tontun pää:
huopapallo tai styrox pallo, tai pyöritä pääksi sopivan kokoinen tiukka lankakerä huopuvasta langasta.

Tontun parta:
Huopuvaa lankaa ja haarukan, jolla avaat langan kierteet auki.

Nenäksi puuhelmi.

Pieniä magneetteja, joilla kiinnität tontun esim. jääkaapin oveen tai magneettitauluun. Voit myös laittaa tonttuun ripustusnarun.

Näin minä tein:
Joulutonttu Tonttuhattu:
– Loin nro kolmosen sukkapuikoille 24 silmukkaa, jotka jaoin kolmelle puikolle.
– Neuloin suljettuna neuleena aina oikein 16 krs.
– 17 krs. kavennus, eli neuloin kaksi silmukkaa jokaisen puikon alussa yhteen.
– 18-23 krs. aina oikein.
– 24 krs., kavennus eli neuloin kaksi silmukkaa puikkojen alussa yhteen.
– 25-30 krs. aina oikein.
– 31 krs., kavennus eli neuloin kaksi silmukkaa puikkojen alussa yhteen.
– 32-36 krs aina oikein.
– Jne…., kunnes jäljellä enää 6silmukkaa. Vedin viimeiset 6 silmukkaa yhteen. Jätin pitkän langan pään, päättelin ja ompelin pienestä huopapallosta tekemäni tupsun kiinni tonttulakkiin.
Pää:
Pään tein suuremmasta huopapallosta. Pallon koko riippuu tonttulakin koosta. Huopapallot tein itse. Ohje löytyy täältä.

Tonttuaskatelua

Parta:
Parran tein huopuvasta langasta, jonka säikeet irroittelin haarukan avulla auki.
Parran kiinnitin päähän huovutusneulalla pistelemällä. Parran voi kiinnittää myös liimalla tai ompelemalla.

Nenä:
Nenän tein puuhelmestä ja ompelin sen kiinni päähän.

Asettelin tonttuhatun tontun päähän siten että nenä jäi kivasti pilkottamaan hatun ja parran väliin.

Lopuksi pikaliimasin magneetin tonttulakin taakse. Magneetti ei suoraan tarttunut lakkiin kiinni, joten kiinnitin magneetin liimattavalle puolelle kangaslaastaria, jonka avulla sain magneetin tarttumaan neulotun tonttulakin pintaan. Liimana käytin super vahvaa pikaliimaa.

Magneettitonttu

Huovutetut tossut

Ai, että nämä on ihanat, niin pehmeät ja lämpöiset. Toiset tossut ovat  jo tekeillä, ja ne tulevat siskolleni.

Huovutetut tossut

Tässä teillekin huovutettujen tossujen ( nro 39-40) ohje:

  • Lanka Novita Joki
  • Puikot numero 5 ja sukkapuikot nro 5
  • Neuletiheys:
    • 16 silmukkaa (s) on 10 cm
    • neuletiheys riippuu myös neulojan käsialasta.
  1. Luo puikoille 60 silmukkaa. Neulo sileää neuletta (oikealla puolella oikein, nurjalla puolella nurin) 50 krs.
  2. Kavenna kummassakin reunassa 1 silmukka joka toisella kerroksella 4 kertaa eli nyt olet neulonut kerroksia yhteensä 58, ja jäljellä on 52 silmukkaa.
  3. Jaa silmukat 4 sukkapuikolle, 13 silmukkaa per puikko, ja jatka sitten sileää neuletta vielä 40 kerrosta. Työssä on nyt yhteensä 98 kerrosta.
  4. Aloita kavennus.  Kavennukset tehdään joka toisella kerroksella. Neulo ensimmäisellä kavennuskerroksella jokaisen puikon 6. Ja 7. silmukka yhteen. Työssä on nyt 48 silmukkaa. Neulo välikerros ilman kavennuksia.
  5. Seuraava kavennuskerros: neulo 4 silmukkaa, 5. ja 6. silmukka yhteen, taas 4 silmukkaa ilman kavennuksia ja kaksi viimeistä puikolla olevaa silmukkaa yhteen. Neulo välikerros ilman kavennuksia.
  6. Seuraava kavennuskerros: Neulo 3 silmukkaa, 4. Ja 5. silmukka yhteen. Neulo välikerros ilman kavennuksia.
  7. Seuraava kavennuskerros: neulo 2 silmukkaa, 3. ja 4. silmukka yhteen, taas 3 silmukkaa ilman kavennuksia ja kaksi viimeistä puikolla olevaa silmukkaa yhteen. Neulo välikerros ilman kavennuksia.
    Seuraava kavennuskerros: Neulo 1 silmukka, 2. ja 3. silmukka yhteen. Neulo välikerros ilman kavennuksia.
  8. Neulo 1. ja 2. silmukka yhteen sekä 3. ja 4. silmukka yhteen. Jokaisella puikolla on jäljellä vain 2 silmukkaa eli koko työssä yht. 8 silmukkaa. Katkaise lanka ja vedä näiden 8:n silmukan läpi.
  9. päättele langanpäät ja ompele kantapään sauma. Virkkaa tossun reunaan 2-3 kerrosta kiinteitä silmukoita.

Ennen huovuttamista tossun pituus kantapäästä kärkeen on 45 cm.

Neulottu tossu ennen huovutustaHuovuta tossut pesukoneessa. Itse huovutin puuvillan pesuohjelmalla 40 asteessa. Laita muutama froteepyyhe tossujen kanssa koneeseen. Muotoile kosteat tossut jalassasi sopivan muotoiseksi. Jos tossut jäävät liian isoiksi niin pyöräytä koneessa vielä toisen kerran, niin eiköhän ne siitä kutistu.

image