Chilipaprikan kasvatusta, osa 8/ viikko 33

Pitkän odotuksen jälkeen chilipaprikani parvekepuutarhassa ovat kypsyneet paria chilipaprikaa lukuun ottamatta. Sadosta tuli ihan mukiinmenevä. Puutarhapalstalla on vielä kasvamassa kuusi chilpaprikaa, joiden sadosta näyttää tulevan myös jokseenkin runsas. Hedelmät niissä ovat vielä vihreät, joten odottelen niiden kypsymistä. Toisaalta nehän voisi tietysti poimia myös vihreänä, vai voisiko?

Chilpaprikasatoa

Muutama chilipaprika on jo käytettykin erilaisiin aterioihin.

Chilipaprikasatoa

Chilipaprikan kasvatusta, osa 7/ viikko 32

Hups, tuostahan on jo vierähtänyt monta viikkoa, kun edellisen kerran postasin chilipaprikan kasvatuksesta. Eiköhän nyt olisi taas aika päivittää tilannetietoa, jotta ensi keväänä tiedän kasvun vaiheista, eikä tarvitse jättää tietoa vain muistin varaan.

Kuukausi sitten chilipaprikat olivat kasvaneet lähes täyteen mittaansa, ja sen jälkeen ei oikeastaan ole tapahtunut mitään.

Chilipaprika

Kunnes huomasin toissa päivänä, että chilipaprikoihin oli tullut ruskea sävy ja ne olivat jo osittain punertuneet. Lehdet ovat haalistuneet ja kärsineet helteestä, vaikka niitä on ruiskuteltu ja välillä siirretty varjoon.

Chilipaprika

Eilen chilipaprikat näyttivät tältä.

Chilipaprikan kasvatusta

Ja tänään tältä.

Chilipaprikan kasvatusta

Chilipaprikan kasvatusta, osa 6/ viikko 26

Nyt on mennyt jo toista viikkoa, kun kerroin chilipaprikoiden kukinnasta ja pölytyksestä. Nyt näyttää tapahtuneen taas. Pienet chilin alut pilkottavat kuihtuneiden chilin kukkien välistä. Näytää siltä, että pölytys on onnistunut ja chilien kasvu on päässyt vauhtiin. Kylmät kesäsäätkin näyttävät väistyvän ja lämpimät palaavat, toivottavasti.

Eipä muuta kuin pari kuvaa pikkuisista chilin aluista ja mukavaa kesäistä viikonloppua

imageimageimage

Chilipaprikan kasvatusta, osa 5/ viikko 25

image En ole pitkään aikaan kirjoitellut aiheesta ’Chilipaprikan kasvatus’ ihan siitä syystä, että mitään sen ihmeellisempää ei ole tapahtunut sillä saralla. Olen vaan suorittanut lähes päivittäiset hoitorutiinit eli  suihkuttanut chilejä, tuulettanut parveketta ja tietysti pitänyt chilit tasaisen kosteana. Välillä chilin lehdet ovat nuukahtaneet kuumuudesta, kun aurinko on porottanut lasitetulle parvekkeellemme. Silloin olen suihkutellut lehtiä reilusti ja tietysti olen myös välillä suojannut harsosta tehdyllä verholla nuutuneet chiliparat. Nyt chileissä on jo runsaasti nuppuja ja kukkia. Kukkia olen pölyttänyt pumpulitikulla eli vaan tökkinyt tikkua kukasta kukkaan. En tiedä muutakaan konstia pölyttämiselle. Kai se on oikea tapa?  Näyttävät nuo ainakin tällä hetkellä voivan hyvin. Kukkia on runsahkosti, mutta tuleeko niistä sitten hedelmiä jää nähtäväksi. Kaikki riippunee siitä pölytyksestä luulisin.

ChiliChiliChilin kukka ChiliOlen vienyt osan chileistäni puutarhapalstalle. Sielläkin chileissä on jo nuppuja, mutta ei vielä auenneita kukkia. Chilien kasvu on ollut siellä myös hitaampaa. Liekö sitten mullassa jotain, kun kasvu ei ole päässyt vauhtiin? No seuraan tilannetta.

Puutarhapalstalla toukokuussa

Toukokuun aikana olen pikku hiljaa istutellut taimia palstalle. Ihan ensimmäisenä istutin perunat toukokuun alussa. Lähes kaikki taimet on peitetty harson tai reijitetyn muovin alle. Aika ankean näköistä vielä. Taustalla näkyy kuitenkin tuuhea raparperipuska.

imagePurjoilta otin tänään harson pois ja katoin penkin ruohosilpulla. Eipä noita purjon taimia oikein vielä erota tuosta ruhokatteesta, mutta jos oikein tarkkaan katsoo niin kuvan keskellä on kaksi purjon vartta pystyssä.

image

Tänään istutin myös muutaman chilipaprikan. Peitin ne reijitetyllä muovilla, joka on ikään kuin pieni kasvihuone.

image

Osa chilipaprikoista on kasvamassa myös parvekkeella, joka on ehkä ihanteellisempi kasvupaikka niille.image

Palstan reunalle olen istuttanut auringonkukan taimia ja kylvin myös hunajakukan ja kurkkuyrtin siemeniä reunustalle. Palstallani kasvaa myös unikkoja ja muita kukkia, joiden nimiä en edes tiedä. Kunhan ne putkahtavat kesän aikana esiin, niin kerron niistä lisää kuvien kera.

image

Myös nämä on jo istutettu ja kylvetty palstalle:

  • Valkosipulit viime syksynä
  • salaattia
  • ruohosipulia
  • puna-, kelta- ja salaattisipulia
  • punajuuria
  • lehti- ja palmukaalia
  • persiljaa
  • tilliä
  • pinaattia
  • mangoldia
  • punapellavaa

Kesäkuussa kylvän vielä pavut ja istutan kesäkurpitsat, jotka ovat parhaillaan itämässä parvekkeella.

imageParina kesänä ovat lehtokotilot olleet ihan hirveänä riesana palstalla ja eikös mitä, niitä näyttää olevan nytkin. Apua, saa nähdä mikä taistelu niiden kanssa tullaan taas tuelvana kesänä käymään. Jostain sain vinkin, että ne karttavat samettikukkia ja niinpä olen istuttanut niitä muutaman penkin reunaan. (Samettikukan taimi alakuvassa keskellä, toinen rivi alhaalta)

image

 Tämän päivän osalta on palstahommat tehty. Palstalta lähtiessäni otin vielä muutaman kuvan puutarhatyökalulaatikosta, jonka säiden kuluttamaa pintaa ihastelen usein.

image

Huh, huh onpa taas helteinen, mutta niin ihana päivä. Kulaus vielä vettä ja sitten pyörällä kotimatkalle!

Muuten, jos omalla palstalla onkin vielä ankean näköistä, niin naapuripalstan upea kukkaloisto saa aurinkoiselle mielelle.

image

Mukavaa toukokuista helleviikkoa!

Chilipaprikan kasvatusta, osa 4/ viikko 17

Nyt taas puuhailua puutarhajuttujen kanssa

image

Chilipaprikan kasvatusta

Tältä näyttävät nyt nuo istuttamani chilipaprikat. Näyttävät vielä aika heiveröisiltä. Ikkunalaudalla olleet ovat venähtäneet pituutta, kun taas puolivarjossa, mutta osan päivää auringossa olleet ovat jääneet lyhyemmiksi. Siirsin osan chilipaprikoista jo suurempiin ruukkuihin ja aikomus on pitää niitä päiväsaikaan parvekkeellä ja siirtää taas yöksi sisään. Minulla on yhteensä 17 tainta, joista muutaman jätän parvekkeelle ruukkuihin kasvamaan ja loput istutan myöhemmin toukokuun lopulla puutarhapalstalle. Parveke on todella kuuma kesäisin, kun aurinko porottaa lähes koko päivän sinne. Saas nähdä, miten nuo chilipaprikani viihtyvät parvekkeella ja onnistuuko ulkona palstalla kasvavat pysymään elossa ja tuottamaan runsaan chilisadon.

Tässä vielä tänään otettu kuva purjon taimista.

image

Aika pikkuisia vielä ovat. Olen nipsaisut noita päitä, kun ovat kasvaneet liian pitkiksi. Eiköhän noista tule ihan normaalin kokoisia purjoja, kunhan pääsevät palstan multaan. Ainakin edellisinä vuosina olen saanut normaalin purjosadon.

Mitä muuta itämässä?

  • auringonkukkia
  • samettikukkia
  • persiljaa
  • basilikaa
  • lehtikaalia
  • palmukaalia
  • tomaattia
  • jääsalaattia
  • sidesalaattia
  • palsternakkaa
  • laventelia
  • rosmariinia

Laventeli ja rosmariini ovat jääkaapissa itämässä, ovat aika haasteellisia idätettäviä. Jännä nähdä onnistuuko?

Näistä sitten lisää jonkin ajan kuluttua.

Chilipaprikan kasvatusta, osa 3/ viikko 12

Chilipaprikan taimiA

Viikko sitten erottelin chilipaprikan taimet toisistaan omiin hieman isompiin sanomalehdestä pyörittämiini ruukkuihin (potteihin). Nyt niihin on jo kehittynyt kahden ensimmäisen sirkkallehden lisäksi varsinaisia lehtiä. Taimet ovat olleet keittiön ikkunalaudalla, jossa ne ovat saaneet sopivasti aurinkoa. Ikkuna on länteen, joten joinain päivinä, kun aurinko on porottanut kunnolla, olen suojannut taimet kuumimmalta porotukselta. Suojana käytin talouspaperia. Harsohan olisi ollut paras, mutta sitä ei nyt tällä kertaa ollut täällä kotosalla. Puutarhapalstalta harsoa olisi löytynyt, mutta en viitsinyt lähteä hakemaan.

chilipaprikan taimia

Purjon siemenetkin ovat olleet jo pari viikkoa itämässä ja niistä on tullut jo 4-5 cm:n taimia, tosin aikamoisia laiheliineja.

Purjon taimia

Chilipaprikan kasvatusta, osa 2/viikko 10

Hupsista, nyt chilipaprikan siemenet ovatkin jo itäneet niin, että niissä on kaksi sirkkalehteä. Kylvin siemenet viikko sitten ja varauduin jopa kuukauden itämisaikaan. Yllätyin, kun itäminen tapahtuikin näin nopeastI. Hyvä niin, sillä nyt voin siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Nypin jo muutaman huonomman taimen pois ja aion istuttaa jokaisen taimen vielä pieneen erilliseen omaan pottiinsa. Tarkoitus on myös laittaa taimet pikkuhiljaa totuttelemaan auringon valoon, sikäili kun aurinko malttaa tulla esiin. Tänään on aurinkoinen päivä, joten enköhän tästä aloita hommat ja laitan taimet 15 minuutiksi aurinkoiselle ikkunalaudalle.

Chilipaprikan taimiaChilipaprikan taimia

Pihalta kuuluu iloisia lasten naurahduksia. Kevät taitaa jo tulla.

Mukavaa aurinkoista päivää!

Kokeilenpa chilipaprikan kasvatusta

Päätin tänä vuonna kokeilla onnistuisiko minulta chilipaprikan kasvatus. Ajattelin laittaa chiliä kasvamaan sekä puutarhapalstalleni että parvekkeelle. On kiva kokeilla jotain uutta ja valitsin tuon chilin, kun nyt on jo aika laittaa chiliä itämään.

chilipaprika

Tein yhdeksän pientä taimipottia, ja laitoin niihin jokaiseen kylvömultaa. Kostutin mullan tasaisen kosteaksi. Painoin jokaiseen pottiin kolme matalaa koloa, joihin pudotin siemenet. Kaikkien sääntöjen mukaan kolojen  tulisi olla niin matalat, että siementen päälle laitettu multa peittää ne kevyesti. Minulla taisi osa koloista tulla syvemmiksi, mutta annoin olla, ja nähtäväksi jää tuleeko niistä kunnon taimia.

chilipaprikan siemenet itämässä  taimipoteissachilipaparikan idättäminen

Laitoin potit muoviseen neliönmuotoiseen muovipakkaukseen, johon alunperin oli pakattu karjalanpaistilihaa. Se oli sopivan kokoinen asetettavaksi pajukoriin, jonka laitoin muovipakkauksen suojaksi ihan esteettisistä syistä.Lopuksi laitoin pottien päälle muovikelmun, jotta kosteus pysyy mahdollisimman tasaisena. Siemenet ovat itämässä jääkaapin yläpuolella, jossa pitäisi olla tarpeeksi lämmintä idättämiseen.Chilipaprika itämässä muovikelmun allaNyt seuraan päivittäin ettei multa pääse kuivumaan kokonaan. Pitää olla myös kärsivällinen, koska tietämäni mukaan idätysaika saattaa venyä jopa yli kuukauden.