Pinnatuolit vihdoin kunnostettu!

Pinnatuolit roskalavalta

Nämä tuolit löysin kolme vuotta sitten taloyhtiömme pihalla olevalta romulavalta, jonne asukkaat saivat kantaa ylimääräiset tavaransa. Tästä kirjoitinkin silloin postauksen blogiini. Nämä tuolit taitavat olla Askon Sara -tuoleja 70-luvulta vai oisko sittenkin Terhi -tuoli vuodelta 1978? (Lahdenmuseot.fi -sivuilta löytyy tietoa Askon tuoleista).

Tuolien pinta oli huonossa kunnossa, mutta muuten ehjät ja jämäkät. Ehdin hioa vanhat maalit yhdestä tuolista ja osan toisesta, kun alkuinnostuksen jälkeen homma lopahti. En tosiaan pitänyt mitään kiirettä tuolien kunnostuksen kanssa, ja välillä jopa ajattelin että teenkö näillä mitään, kun en keksinyt niille paikkaa huushollissamme.

Viime syksynä sitten otin itseäni niskasta kiinni ja hoidin projektin loppuun.

Pinnatuoli

Pähkäilin pitkään tuon värin kanssa, mutta päädyin loppujen lopuksi turvalliseen tavalliseen valkoiseen. Lopputulokseenkin olen ihan tyytyväinen. Mikä parasta, tuoleissa on todella hyvä istua, ja se kierrätys 👍🏻. Ai niin tuoleja on kolme kappaletta, kaikki kunnostettu, kaksi tosin vain käytössä ja kolmas varastoituna kellariin odottamaan käyttöä.

Ja sitten mitä näinkään ostoksilla ollessani

Olin eilen kaupungilla ja käväisin Ullanlinnassa sijaitsevassa Fasaani antik-liikkeessä ja mikäs se siinä heti ovensuussa nökötti. Aivan samanlainen 60- luvun huono kuntoinen pinnatuoli kuin minulla, maalit rapistuneet ja kunnostuksen tarpeessa. Erityisesti kiinnitin huomiota 45 euron hintaan. Onko tosiaan vielä pinnatuoli -buumi, kun hinta oli noinkin korkea huonokuntoisesta pinnatuolista? No eihän siinä mitään, jos kysyntää on. Hyvä niissä on istuskella.

Pinnatuolit