Pestävät paperipussit vilahtelevat blogeissa

Taimipotti paperipussissaTäytyy kyllä sanoa että italialaiset osaavat tehdä todella tyylikkäitä tuotteita ihan mistä vain. Onhan siitä osoituksena esimerkiksi nuo ihanat Uashmaman ja Essent’ialin pesua kestävät paperipussit. Niistähän on tainnut tulla varsinainen blogivillitys. Itsekin ihastuin noihin pusseihin ja kävinkin hypistelemässä niitä viime viikolla Nougatin Bulevardin liikkeessä. En kuitenkaan vielä tehnyt ostopäätöstä, sillä en tiedä vielä tarvitsenko ja  tietysti myös pihiys iski päälle.

Tuo pussi-idea on kuitenkin niin kiva, että tein tavallisista paperipusseista mm. taimipoteille suojaruukkuja ja vireillä oleville käsitöille ”säilytyskorin”. Tosin minun pussini eivät ole pesunkestäviä, eivätkä pussit edes tunnu pehmeältä nahalta (kuten jossain blogissa mainitaan) vaan ne tuntuvat ihan tavallisilta rapisevilta paperipusseilta. Hieman rypistettynä ne ovat kuitenkin kivan ja piristävän näköisiä.

Vasemmalla hienosokeripussi käännettynä nurja puoli päälle , keskellä Granitin ruskea paperipussi ja oikealla tomusokeripakkauksen pussi.

image

Paperinen kauppakassi käsityökorina

Moni bloggaaja kertoo postauksissaan näistä Uashmaman ja Essent’ialin pusseista ja listasin joitain blogeja tähän. Käypä katsomassa, mitä bloggaajat kertovat kuvin ja sanoin näistä kauniista ja monikäyttöisistä pusseista.

Ja tässä vielä lista putiikeista, jotka bongasin ja joista ainakin saa näitä pestäviä paperipusseja:

Jos itse haluaa tehdä kestävän ja jonkin verran pesua kestävän paperipussin, niin ohjeet löydät Katja Rinkisen Sormustin ja sorkkarauta-kirjasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s