Pyöreät, puuvillalangasta virkatut pöytätabletit

Aiemmin kerroin täällä blogissani  poppanakuteesta virkatuista pöytätableteista ja kuinka niiden kanssa sitten loppujen lopuksi kävi. Tuon epäonnistuneen projektin jälkeen aloitin tablettien virkkaamisen sinnikkäästi uudelleen. Tällä kertaa materiaalina käytin valkoista  puuvillalankaa. Lanka oli aika ohutta. Ensin aloinkin virkata lankaa 2,5 numeron koukulla, mutta tuntui että virkkaaminen kestää ikuisuuden. Lisäksi tabletista näytti tulevan aika lerppu, joten muutaman kierroksen virkattuani purin työn ja aloitin alusta kaksinkertaisella langalla virkaten koukulla numero 3. Nyt olen lopputulokseen aika tyytyväinen. Ajatuksenani oli värjätä tabletit keltaisiksi, mutta luulen että toistaiseksi pidän ne valkoisina, ovat niin raikkaan näköiset puhtaan valkoisena. No saa nähdä kuinka kauan pysyvät puhtaan valkoisena 🙂

virkatut pöytätabletitvirkattu pöytätabletti

 Hyvät ohjeet ympyrän virkkaamiseen löytyvät  Ritva Koskennurmi-Sivonen, virkkauksen perusteet, sivulta 15. Näiden ohjeiden mukaan olen virkannut ja pikku hiljaa virkkaamisesta on tullut rutiinia. Kannattaa muistaa, jos ympyrä alkaa lerpsuttaa, niin silmukoita on lisätty liikaa. Jos taas ympyrä menee kupille niin silmukoita on lisätty liian vähän. Soveltelin noita lisäyksiä, jotta sain ympyrän pysymään tasaisena. Tabletit on virkattu kiinteillä silmukoilla ja koukulle on otettu edellisen kierroksen silmukan takareuna.

 

Näppituntuma -blogissa haastettiin bloggaajat lankalaihikselle, jossa olen mukana. Nyt sain lankavarastoa ” laihdutettua” 443 grammaa.

Lisäksi lankalaihis haasteessa olen mukana näillä:

2 thoughts on “Pyöreät, puuvillalangasta virkatut pöytätabletit

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s